Miksi jotkut ihmiset tuntevat kuuluvansa joukkoon ja toiset eivät?

Olen huomannut, että jotkut ihmiset tuntuvat löytävän paikkansa lähes missä tahansa. He astuvat uuteen ryhmään, työpaikkaan tai yhteisöön ja alkavat vähitellen tuntea olevansa osa sitä.

Olen huomannut myös toisen ilmiön. Ihminen voi osallistua, tehdä osansa ja olla fyysisesti läsnä ilman kokemusta siitä, että hän kuuluu joukkoon.

Usein puhumme kuulumisesta yksilön kokemuksena. Ajattelemme, että kyse on persoonallisuudesta, rohkeudesta, sosiaalisista taidoista tai itseluottamuksesta.

Mitä enemmän olen rakentanut yhteisöjä, sitä vähemmän olen uskonut siihen, että kuuluminen syntyy sattumalta.

Olen nähnyt tilanteita, joissa sama ihminen kukoistaa yhdessä ympäristössä ja vetäytyy toisessa. Joskus ero syntyy pienistä asioista. Tervehditäänkö uutta ihmistä? Kutsutaanko mukaan keskusteluun? Oletetaanko vai kysytäänkö?

Nämä hetket voivat tuntua merkityksettömiltä. Silti juuri niistä rakentuu käyttäytymiskulttuuri.

Tämä ajatus on ohjannut työtäni yhteisöjen rakentamisessa, palvelumuotoilussa ja kirjoittamisessa. Olen alkanut tarkastella kuulumista vähemmän tunteena ja enemmän ilmiönä.

Mitä ihmiset tekevät yhteisöissä, joissa kuuluminen syntyy? Mitä he tekevät toisin?

Vastaus löytyy ihmisten välisestä käyttäytymisestä kuin yksilöiden ominaisuuksista.

Siksi palaan tähän kysymykseen yhä uudelleen. Miksi jotkut ihmiset tuntevat kuuluvansa joukkoon ja toiset eivät?