Ihmiset voivat olla samassa huoneessa ilman kokemusta kuulumisesta

Kun puhumme yksinäisyydestä, ajattelemme usein ihmistä, joka on yksin.

Olen huomannut, että ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi myös keskellä yhteisöä.

Hän voi osallistua tapahtumaan, kuulua työyhteisöön, istua samassa luokkahuoneessa tai olla osa tiimiä ja silti kokea, ettei kuulu siihen.

Tämä havainto on jäänyt vaivaamaan minua.

Koska silloin ongelma ei välttämättä ole ihmisten puute. Voiko ongelma olla kuulumisen puute?

Useimmat yhteisöt mittaavat osallistumista.

Kuinka moni tuli paikalle? Kuinka moni ilmoittautui? Kuinka moni osallistui toimintaan?

Entä jos kysyisimme jotain muuta? Kuinka moni koki olevansa tervetullut? Kuinka moni koki tulevansa nähdyksi? Kuinka moni uskalsi osallistua omana itsenään? Kuinka moni koki olevansa osa jotain?

Nämä ovat vaikeampia kysymyksiä ja juuri siksi ne ovat tärkeämpiä.

Siksi uskon, että yhteisöjen tehtävä ei ole ainoastaan tuoda ihmisiä samaan tilaan vaan rakentaa olosuhteita, joissa kuuluminen voi syntyä.

Yhteenkuuluvuus ei ala siitä, että ihmiset ovat samassa paikassa. Se alkaa siitä, miten heidät kohdataan silloin, kun he saapuvat paikalle.